Siirry sisältöön

DLX_Tag.png

shad_left

shad_right

facebook

instagram

twitter

youtube

spotify

Ostoskori on tyhjä
Deluxe Music      Hermannin Rantatie 10     Helsinki
0207 282250
Maanantai-Perjantai: 10-18      Lauantai: 10-15

Novation Circuit Groovebox

Novation Circuit on lyhyesti Nova-syntetisaattorin ja rumpukoneen sekoitus jolla elektronisen musiikin tekeminen on helpompaa kuin luuletkaan. Circuit on patterikäyttöinen ja siinä on oma kaiuttimensa, joten se on myös loistava matkakumppani ideoiden taltioimiseen vaikka keikkabussissa. Tottakai se myös synkkaa tietokoneen ja muiden synien kanssa linjalähtöjensä sekä USB- ja MIDI-porttiensa välityksellä.

Circuit on tehty mahdollisimman helppokäyttöiseksi ja musiikin tekeminen alkaakin hahmottua minuuteissa koneen käyttöönotosta. Circuitin kaksiosaisen syntetisaattorin ja neliosaisen rumpukoneen käyttäminen tapahtuu kosketusherkän ja väriä vaihtavan 4x8 pad-gridin kautta. Ruudukon lisäksi Circuitissa on kahdeksan makropotikkaa, joiden avulla rumpujen ja syntikoiden soundia päästään muokkaamaan. Älä anna yksinkertaisen käyttöliittymän kuitenkaan hämätä, sillä Circuitin sekvensserillä pääset sisälle musiikin tekemiseen sointujen, melodioiden, rytmien luomisesta lähtien.

Fyysiset ominaisuudet

  • 32 RGB-valaistua paineherkkää padia 4x8 grid-muodossa
  • 28 RGB-valaistua funktionäppäintä
  • 8 RGB-valaistua kontrollipotikkaa
  • Erilliset volume- ja filter-säädöt
  • 6,3mm erilliset plugilähdöt kaiuttimille
  • MIDI-lähtö ja tulo 3,5mm miniplugiulostuloilla (lähdöt ja tulot toimivät 3,5mm MIDI din break-out- kaapeleilla)
  • Sisäänrakennettu kaiutin
  • Sisääntulo 12V (min 600mA) virtalähteelle
  • Toimii kuuden myyntipakkaukseen sisältyvän AA-pariston voimin
  • Paikka Kensington-lukolle
  • Circuit toimii myös normaalina USB/MIDI-kontrollerina
  • Ableton Live Lite 9 kuuluu myyntipakkaukseen
  • Leveys 240mm, syvyys 200mm, korkeus 35mm

Äänipiiri

  • 2 Nova-syntetisaattoria
  • 4-osainen rumpukone
  • Kuuden nuotin polyfonia syntetisaattoria kohden
  • 64 syntetisaattoripatchia
  • 64 rumpupatchia
  • 8 makrokontrollia syntetisaattoreille (voit ohjata neljää parameria yhdellä nupilla)
  • 4 rumpuparametriohjainta (Pitch, Decay, Distortion ja Filter)
  • Mikserinäkymä näyttää mutet ja levelit
  • Master FX-osio erillisillä kanavalähdöillä
  • 16 delayta (viivettä)
  • 8 reverbiä (kaikua)
  • Hi-/Lo-pass master filter

Sekvensseri

  • 32 sessiota
  • 6 raitaa per sessio (2syntetisaattoria ja 4 rumpua)
  • 8 patternia per raita (Synth 1, Synth 2, Drum 1 ja 2 sekä Drum 3 ja 4)
  • 16 demosessiota
  • Reaaliaikainen tallennus (nuotit velocity ja automation-toiminnoilla)
  • Automaattinen kvantisointi
  • 50 automaatioparametriä
  • Sisäinen temposkaala välillä 40-240bpm
  • Ulkoisesta lähteestä peräisin oleva tuettu temposkaala 30-300bpm
  • Swing 20-80%

Reaaliaikainen toiminta

  • Täysimittainen paineherkkyys äänitettäessä (editoitavissa 16 tasoon)
  • 16 sävelasteikkotyyppiä ja kromaattinen transponointi
  • Synth expand-näkymä tuplaa soitettavan alueen
  • Drum expand-näkymä mahdollistaa reaaliaikaisen rumpujen äänityksen
  • Patternin pituus ja nudge-toiminnot
  • Konfiguroitava pattern-ketju
  • Reaaliaikainen session vaihto ja kytkin jonossa olevan session laukaisemiseen
. Toimitusaika 1-2 arkipäivää
Myymälässä
€269,00
(€216,94 alv 0%)
Tuoteno: 1055724

Tuotetiedot

Sosiaaliset mediat

Yhteydet

DLX Deluxe Music Shops
verkkokaupan asiakaspalvelu: tilaus@dlxmusic.fi

Puh: 0207 282240 (arkisin klo 13-17)

Puh: 0207 282250 (myymälä)

DLX Deluxe Music Shops Oy
Hermannin Rantatie 10
00580 Helsinki

Y-tunnus: 1983522-7

Aukioloajat:

Ma-Pe 10-18 La 10-15

Footer_logotypes

Tuote on siirretty ostoskoriin