Kaikilla yhtiöillä on historiansa, Zildjianin tarina alkaa v. 1623
Zildjian on armeniaa ja tarkoittaa "symbaalintekijää". Nimi annettiin 1600-luvulla konstantinopolilaiselle alkemisti Avedikselle. Yrittäessään valmistaa keinotekoista kultaa hän tuli sekoittaneeksi lejeerinkiinsä kuparia, tinaa ja hopeaa. Kultaa siitä ei ikinä syntynyt, mutta Avedis huomasi lejeeringin loistavat sointiominaisuudet. Hän päätti luovuttaa ja alkoi valmistaa symbaaleita.
Avedis saavutti uudessa tuotannossaan merkittävästi parempaa menestystä kuin alkemiassa. Hänen symbaalinsa levisivät ympäri Konstantinopolia ja uuden ainutlaatuisen kupari-tina-hopeaseoksen reseptin hän antoi siirtyä perimätietona lapsilleen, jotka jatkoivat perheyrityksen toimintaa.
300 vuotta myöhemmin perheen pään nimi oli jälleen Avedis (Avedis ensimmäisen pojanpojanpojanpojanpojanpojanpojanpojanpojanoika). Tämä Avedis muutti USA:han vuonna 1908. Kun tuli hänen vuoronsa ottaa perheyritys johtoonsa, hän päätti siirtää symbaalinvalmistuksen uuteen kotimaahansa, tarkemmin Bostoniin. Avedis oppi tuntemaan useimmat sen ajan tunnetuimmat rumpalit. Erityisen hyvä ystävä hänestä tuli Gene Krupan kanssa, joka toi musiikkiin paljon uusia ideoita ja antoi suunnan modernille rumpujen soitolle. Gene mm. jakoi tahdit symbaaleilla, kun ne ajan tavan mukaan ilmaistiin virvelillä.
Yhteistyössä ajan rumpaleiden kanssa Zildjian tuli kehittäneeksi joukon eri tyyppisiä symbaaleita, jotka tänään ovat itsestään selviä. Ride- crash-, hihat- ja splash-symbaalit - kaikki ne ovat alkujaan Avediksen nimeämiä.
Zildjian onkoko ajan kehittänyt uusia symbaalityyppejä, valmistusmenetelmiä ja materiaaleja. Tässä työssä merkittävän panoksen antavat ammattirumpalit ja lyömäsoittajat. Zildjianin asema maailman johtavana symbaalimerkkinä perustuu ja jatkuu vanhan Avediksen metalliseokseen ja käsityötaitoon joka periytyy neljän vuosisadan takaa.
Tuoteperheet Zildjian
Kaikki tuotteet Zildjian
-
Tuotenumero 1012731
Zildjian Taylor Hawkins Artist Series
Taylor Hawkins Artist Series
€12,90Lähetettävissä: Heti Myymälässä
-
Tuotenumero 1056067
Zildjian ZCB24GIG Premium Cymbal Bag 24"
Erittäin tukeva 24" symbaalipussi, jossa erillinen tasku max 16" symbaaleille.
€199,00Keskusvarastossa. Toimitusaika n.5-7 arkipäivää
-
Tuotenumero 1056057
Zildjian ZFSPK Cymbal Felts and Sleeves
Setti, jossa kuusi symbaalihuopaa ja kolme symbaaliholkkia
€11,00Keskusvarastossa. Toimitusaika n.5-7 arkipäivää
-
Tuotenumero 1072304
Zildjian Cymbal Keychain
Symbaalin muotoinen avaimenperä
€15,00Keskusvarastossa. Toimitusaika n.5-7 arkipäivää
-
Tuotenumero 1063568
Zildjian 14" Planet Z Hi Hat Pair
14" Planet Z Hi Hat Pair
€122,00Lähetettävissä: Heti Myymälässä
-
Tuotenumero 1063569
Zildjian 16" Planet Z Crash
16" Planet Z Crash
€77,00Keskusvarastossa. Toimitusaika n.5-7 arkipäivää
-
Tuotenumero 1063571
Zildjian 20" Planet Z Ride
20" Planet Z Ride
€89,00Lähetettävissä: Heti Myymälässä
-
Tuotenumero 1084688
Zildjian Stick Bag - Purple Galaxy
Tyylikäs ja käytännöllinen rumpukapulalaukku
€32,00Keskusvarastossa. Toimitusaika n.5-7 arkipäivää
-
Tuotenumero 1054937
Zildjian A Avedis 21" Ride Demo
Zildjian 21" A Avedis Ride-symbaali. Esillä myymälässä
(€489,00) €375,00Lähetettävissä: Heti Myymälässä
-
Tuotenumero 1082943
Zildjian FX Raw Crash - Large Bell B-stock
Täysin ainutlaatuinen symbaali, jota ei ole taottu eikä sorvattu. Esillä myymälässä
(€365,00) €299,00Lähetettävissä: Heti Myymälässä
-
Tuotenumero 1084445
Zildjian ILH20R Ride B-Stock
20" I Family ride. Esillä myymälässä
(€193,00) €149,00Lähetettävissä: Heti Myymälässä
-
Tuotenumero 1082945
Zildjian K13 Hihat B-stock
Täyteläinen, nopea ja tummasävyinen symbaali - Syvä ja kiinteä "chick"-soundi. Esillä myymälässä
(€509,00) €399,00Lähetettävissä: Heti Myymälässä
-
Tuotenumero 1084446
Zildjian K20 Cluster Crash B-Stock
Zildjian K20 Cluster Crash. Efektinomainen Crash-symbaali ilman reikiä. Esillä myymälässä
(€489,00) €395,00Lähetettävissä: Heti Myymälässä
-
Tuotenumero 1082941
Zildjian K23 Sweet Ride B-stock
K Zildjian Sweet on uusin lisäys ikoniseen K-sarjaan. Sweet on soundiltaan tumma ja dynaaminen. Esillä...
(€609,00) €499,00Lähetettävissä: Heti Myymälässä
-
Tuotenumero 1082942
Zildjian 21" K Custom Special Trash Crash B-stock
21" Extra Thin / Thin painoluokan trash crash. Herkästi syttyvä, rouhea crash-soundi, joka vaimenee nopeasti....
(€509,00) €399,00Lähetettävissä: Heti Myymälässä
-
Tuotenumero 1084443
Zildjian 22" S-Family Medium Ride B-Stock
Zildjian S-Series 22" Medium Ride -symbaali. Esillä myymälässä
(€244,00) €189,00Lähetettävissä: Heti Myymälässä
-
Tuotenumero 1052745
Zildjian Gen16 Cymbal 5 Channel Digital Cymbal Processor
Zildjian esittelee mullistavat sähköakustiset symbaalit. Tarvikkeet. Ohjainyksikkö.
€469,00Keskusvarastossa. Toimitusaika n.5-7 arkipäivää
-
Tuotenumero 1052753
Zildjian Gen16 AE-DR1 Drum Rack Short Legs
Gen16 paitsi tarjoaa symbaalit tai symbaalisoundit digitaalisessa muodossa, se myös kirjaimellisesti järjestää...
€457,00Keskusvarastossa. Toimitusaika n.5-7 arkipäivää
-
Tuotenumero 1047602
Zildjian Gen16 Cymbal Mounting Kit
Zildjian esittelee mullistavat sähköakustiset symbaalit. Mikrofonikaapeli.
€22,00Keskusvarastossa. Toimitusaika n.5-7 arkipäivää
-
Tuotenumero 1052752
Zildjian Gen16 Cymbal Dampener Kit
Zildjian esittelee mullistavat sähköakustiset symbaalit. Demppari. Pienois-huopa, ruuvi ja mutteri.
€3,65Keskusvarastossa. Toimitusaika n.5-7 arkipäivää
-
Tuotenumero 1085434
Zildjian ALCHEM-E Bronze EX Electronic Drum Kit
ALCHEM-E Bronze EX on viisiosainen sähkörumpusarja sisältäen ride-, crash ja hi-hat-symbaalit, äänimoduulin,...
€5099,002024-08-29
-
Tuotenumero 1081283
Zildjian 400th Armenian Tee - X-Large
400th Anniversary Armenian Limited Edition T-shirt. X-Large.
€39,00Keskusvarastossa. Toimitusaika n.5-7 arkipäivää
-
Tuotenumero 1039508
Zildjian 21'' A Ultra Hammered China
21'' A Ultra Hammered China
€458,00Keskusvarastossa. Toimitusaika n.5-7 arkipäivää
-
Tuotenumero 1081280
Zildjian 400th Alchemy Tee - X-Large
400th Anniversary Alchemy Limited Edition T-paita. X-Large.
€39,00Tilapäisesti loppu