Ernie Ball (1930-2004) tunnetaan nykyisin yhtenä vallankumouksellisimmista kitaratarvikkeiden tuottajista. Sherwood Roland Ball, kuten hänen varsinainen nimensä kuului, aloitti radio- ja tv-muusikkona USA:ssa. Hän havaitsi pian, että järkevistä ja toimivista kitaratarvikkeista oli huutava pula. Ernie Ball avasi 60-luvulla ensimmäisen pelkästään kitaroihin erikoistuneen liikkeen USA:ssa. Sen myötä hän otti elämäntehtäväkseen kitarankielet, joita tuohon aikaan oli tarjolla vain vähäinen valikoima eri paksuuksina ja monilla soittajilla oli vaikeuksia löytää itselleen sopiva yhdistelmä. Ernie Ball sai erään kielitehtaan tekemään itselleen erikoissettiä, jossa tuli mukana ylimääräiset ohuimmat varakielet, joita hän sitten myi muusikkoasiakkailleen. Tieto levisi ja maine kasvoi. Nykyisin yhtiö on yksi maailman johtavista kielitehtaista, jota johtaa hänen poikansa Sterling Ball, valmistaen kaikkien kitaristien tuntemia ja arvostamia tuotteita.
Tuoteperheet Ernie Ball
Kaikki tuotteet Ernie Ball
-
Ernie Ball 2590 Flatwound Power Slinky Electric Guitar
Kielet sähkökitaralle, jossa flatwound-tuntuma, mutta Slinky-soundi.
Tuotenumero 1080696Toimitettavissa noin 5-7 arkipäivässä
€27,20Osta -
Ernie Ball 2623 7-String Super Slinky Nickel
7-kielisen Super Slinky. 9-52.
Tuotenumero 1024058Toimitettavissa noin 5-7 arkipäivässä
€11,00Osta -
Ernie Ball 2714 Cobalt Mammoth Slinky
Strings with Cobalt alloy for more output, better frequency response and longer life span, 12-62
Tuotenumero 1081954Lähetettävissä: 1-2 arkipäivässä Myymälässä
€15,10Osta -
Ernie Ball 2738 5-String Cobalt Power Slinky Bass
Basson kielet kobolttiytimellä. Enemmän ulostuloa ja käyttöikää. 55-135.
Tuotenumero 1081952Lähetettävissä: 1-2 arkipäivässä Myymälässä
€45,50Osta -
Ernie Ball 3627 Beefy Slinky Nickel 3-Pack
Beefy Slinky Valuepack with 3 Sets!
Tuotenumero 1078513Lähetettävissä: 1-2 arkipäivässä Myymälässä
€25,30Osta -
Ernie Ball EB-6072 Speaker Cable, 1,8M
Superior speaker cable, 1,8 meter
Tuotenumero 1065549Lähetettävissä: 1-2 arkipäivässä Myymälässä
€20,20Osta -
EB-6221, Flat Patch Cable 15 cm, 3-pack
Flat patch kaapeli 15 cm, 3-pack
Tuotenumero 1061505Lähetettävissä: 1-2 arkipäivässä Myymälässä
€32,40Osta -
Ernie Ball 6415 FLEX Instrument Cable 3m - Purple
Erittäin taipuisa instrumenttijohto.
Tuotenumero 1081178Lähetettävissä: 1-2 arkipäivässä Myymälässä
€18,90Osta -
Ernie Ball 10095 0.0095 Steelstring
Plain single string .0095 for acoustic or electric guitar
Tuotenumero 1086809Toimitettavissa noin 5-7 arkipäivässä
€1,00Osta -
Ernie Ball P11075
0.75 kitaran irtokieli, teräsydin, nikkelipunos, 39,5", kutistettu 33,25" kohdalta
Tuotenumero 1087949Lähetettävissä: 1-2 arkipäivässä Myymälässä
€3,50Osta -
Ernie Ball 3069 Folk Nylon Clear & Gold Ball End Strings 3-Pack
Earthwood Black & Gold Ball End Valuepack with 3 sets.
Tuotenumero 1078895Toimitettavissa noin 5-7 arkipäivässä
€39,50Osta -
Ernie Ball EB-4166 Tribal Silver Strap
Polypropeenihna nyt tyylikkäästi kuvioituna. Hihnan päät nahkaa, pituus säädettävissä 104cm - 182cm.
Tuotenumero 1058861Lähetettävissä: 1-2 arkipäivässä Myymälässä
€29,40Osta -
Ernie Ball EB-4279 Wonderwipes Multipack
Lajitelma Wonderwipes-puhdistus- ja -hoitoliinoja.
Tuotenumero 1051892Toimitettavissa noin 5-7 arkipäivässä
€3,50Osta -
Ernie Ball 5377 PolyPro Guitar Strap
Supersuosittu PolyPro-hihna
Tuotenumero 1085482Toimitettavissa noin 5-7 arkipäivässä
€12,00Osta -
Ernie Ball Instrument Cable - 6393
Superior braided cable, Purple/Black, 3 meter (10')
Tuotenumero 1077170Toimitettavissa noin 5-7 arkipäivässä
€35,40Osta -
Ernie Ball Instrument Cable - 6394
Superior braided cable, Black/Red, 3 meter (10 ft)
Tuotenumero 1077172Lähetettävissä: 1-2 arkipäivässä Myymälässä
€35,40Osta -
Ernie Ball 6465 Flex Instrument Cable
Instrumenttijohto, 6.3 mm suora/kulmaplugi, erittäin joustava rakenne, 3 m
Tuotenumero 1089802Lähetettävissä: 1-2 arkipäivässä Myymälässä
€18,90Osta -
Ernie Ball 6467 Flex Instrument Cable
Instrumenttijohto, 6.3 mm suora/kulmaplugi, erittäin joustava rakenne, 6 m
Tuotenumero 1089800Lähetettävissä: 1-2 arkipäivässä Myymälässä
€24,90Osta -
EB-9136 Nylon Pick Medium (12-pack)
12-pack nylonplektra Medium (.72mm)
Tuotenumero 1051890Toimitettavissa noin 5-7 arkipäivässä
€6,30Osta -
EB-9137 Nylon Pick Heavy (12-pack)
12-pack nylonplektra Heavy (.97mm)
Tuotenumero 1051891Toimitettavissa noin 5-7 arkipäivässä
€6,30Osta -
Ernie Ball EB-1134
Single .034 Nickel Wound string for Eletric guitar.
Tuotenumero 1000112Lähetettävissä: 1-2 arkipäivässä Myymälässä
€1,90Osta -
Ernie Ball EB-1650
Single .050 Nickel Wound string for Electric Bass.
Tuotenumero 1000156Toimitettavissa noin 5-7 arkipäivässä
€6,90Osta -
Ernie Ball EB-4235
Pituus: 635 mm. Halkaisija: 254 mm.
Tuotenumero 1000246Toimitettavissa noin 5-7 arkipäivässä
€12,90Osta -
Ernie Ball EB-6078 Instrument Cable
Laadukas, kangaspinnoitettu johto. Neon pinkki. 3m.
Tuotenumero 1059154Lähetettävissä: 1-2 arkipäivässä Myymälässä
€23,30Osta


























