Miltä rockmaailma olisi näyttänyt ilman Marshall-vahvistimia? Täysin toisenlaiselta. Ja se olisi kuulostanut paljon tylsemmältä.
Yksi ensimmäisistä artisteista, jotka esiintyivät Marshall-seinämän edessä oli Jimi Hendrix. -Hendrixin rumpali Mitch Mitchell työskenteli lauantaiapulaisena musiikkiliikkeessäni kertoo James "Jim" Marshall, mies, joka loi Marshall-vahvistimet. -Mitch kertoi, että Jimi haluaisi tavata minut, koska hänen koko nimensä oli James Marshall Hendrix ja hänestä oli hienoa, että minun nimeni on myös James Marshall. Sitä paitsi hän oli kuullut muiden muusikoiden soittavan minun vahvistimillani.
Jim Marshall rakensi ensimmäisen 100-wattisen kitaravahvistimen yhdessä pääteknikkonsa Ken Branin kanssa 1960-luvun puolivälissä. Klassinen 4 x 12" kaiutinkaappi oli myös näiden herrojen suunnittelema. -Halusimme sovittaa neljä 12-tuuman kaiutinta mahdollisimman pieneen koteloon. Rakenteessa ei ollut varsinaisesti mitään "nerokasta", se oli pelkästään aikansa kätevin kaiutinratkaisu kiertuekäyttöön. Idea Marshall-stäkistä eli yhdestä vahvistimesta kytkettynä kahteen 4 x 12"-kaappiin tuli alkujaan The Who-kitaristi Pete Townshendilta. Alunperin hän halusi erityisen suuren kaapin tyyliin 8 x 12". Jim Marshall ymmärsi heti, että sellaisesta kaapista tulisi aivan liian painava ja kömpelö.
- Niinpä rakensimme sen sijaan kaksi erillistä kaappia, jotka pinottiin päällekkäin. Marshall-stäkki on siis tavallaan minun ja Pete Townshendin yhdessä suunnittelema.
Tuoteperheet Marshall
Kaikki tuotteet Marshall
-
Marshall MS2 Micro Amp
MS-2, paristo- ja verkkokäyttöinen micro vahvistin, 2" kaiutin. Volume- ja tone-säädöt sekä...
Tuotenumero 1005955Toimitettavissa noin 5-7 arkipäivässä
€33,00Osta -
Marshall 1959 Overdrive Pedal
Legendaarisen 1959 Marshallin iso soundi pakattuna pieneen purkkiin.
Tuotenumero 1088427Lähetettävissä: Heti Myymälässä
€139,00Osta -
Marshall MG30GFX Combo
MG30FX on 4-kanavainen aito Marshall. Siinä on sisäänrakennetut digitaaliset efektit, joiden avulla voit heti...
Tuotenumero 1055683Toimitettavissa noin 5-7 arkipäivässä
€179,00Osta -
Marshall JCM 800 Overdrive Pedal
JCM800 pedaalilaudallasi. Lämpimistä reunasäröistä legendaarisiin hard rock soundeihin.
Tuotenumero 1088428Lähetettävissä: Heti Myymälässä
€139,00Osta -
Marshall AS50D
AS50D, monikanavainen combovahvistin magneettisella-, piezomikillä tai vastaavalla varustetuille soittimille...
Tuotenumero 1022404Lähetettävissä: Heti Myymälässä
€336,00Osta -
Marshall MG50GFX Combo
Nelikanavainen (store and recall) combovahvistin kitaralle. 50W, 12" kaiutinelementti, sekä sisäänrakennetut...
Tuotenumero 1055461Lähetettävissä: Heti Myymälässä
€298,00Osta -
Marshall DSL1CR Combo
Pippurinen 1W Dual Super Lead-combo. Kaksi kanavaa, kaiku, efektilooppi ja kaiuttimena 8” aito Celestion.
Tuotenumero 1055618Lähetettävissä: Heti Myymälässä
€291,00Osta -
Marshall DSL1HR Head
DSL1-vahvistin tarjoaa klassisen Marshall-soundin ja DSL-sarjan ominaisuudet, mutta matalammalla teholla, joka...
Tuotenumero 1055617Lähetettävissä: Heti Myymälässä
€268,00Osta -
Marshall MG15GFX Combo
Nelikanavainen (store and recall) combovahvistin kitaralle. 15W, 8" kaiutinelementti. Sisäänrakennetut...
Tuotenumero 1055460Lähetettävissä: Heti Myymälässä
€146,00Osta -
Marshall MS4 Micro Stack
MS-4, paristo- ja verkkokäyttöinen "Full Stack"micro vahvistin, 2 kpl 2" kaiuttimia. Gain-, volume- ja...
Tuotenumero 1001137Lähetettävissä: Heti Myymälässä
€42,30Osta -
Marshall JVM Overdrive Pedal
JVM-pedaali tarjoaa tarkan ja täyteläisen overdriven. Sisäänrakennettu noise gate poistaa ei-toivotut häiriöt.
Tuotenumero 1088432Lähetettävissä: Heti Myymälässä
€139,00Osta -
Marshall ST212 2x12" Cabinet
Expertly crafted in Bletchley, England, the Studio JTM 2x12 Angled Cabinet was designed to be paired with the...
Tuotenumero 10861092025-11-29
€655,00Osta -
Marshall 2525C 20w Mini Silver Jubilee Combo
2525C Mini Silver Jubilee Combo, JCM25/50 Silver Jubilee Series esiteltiin vuonna 1987 Marshallin 25 vuotisen...
Tuotenumero 1048481Tilapäisesti loppu
€1011,00Osta -
Marshall Code 25
CODE 25, 25 W kombovahvistin 10-tuuman kaiuttimella. Marshall yhdisti voimansa audio-ohjelmistojen pioneerin,...
Tuotenumero 1048462Lähetettävissä: Heti Myymälässä
€189,00Osta -
Marshall DSL20HR Head
DSL20 on monipuolinen vahvistin joka on suunniteltu tarjoamaan kaiken, mitä vaativa moderni kitaristi...
Tuotenumero 1055620Tilapäisesti loppu
€446,00Osta -
Marshall DSL40CR Combo
Marshall DSL40CR on 40-wattinen putkikombo, joka yhdistää ikonisen Marshall-soundin ja monipuoliset...
Tuotenumero 10555402025-11-29
€699,00Osta -
Marshall DSL5CR Combo
Tämä 5W putkicombo on suunniteltu soundaamaan hyvältä jopa kotivolumella. Monipuoliset ominaisuudet tekevät...
Tuotenumero 1055619Lähetettävissä: Heti Myymälässä
€359,00Osta -
Marshall Origin 20C Combo
Marshall Origin 20C on 20-wattinen putkicombo, joka tarjoaa aidon brittiläisen vintage-soundin modernilla...
Tuotenumero 1055498Tilapäisesti loppu
€578,00Osta -
Marshall 1959MS Modified Head
Amplifier head, 100W, 2 channels with shared EQ, valve, switchable bright cap, 2 overdrive modes
Tuotenumero 1089332Toimitettavissa noin 5-7 arkipäivässä
€3454,00Osta -
Marshall JCM 900 Overdrive Pedal
JCM900 tarjoille klassiset Marshall-soundit, jotka määrittelivät kokonaisen vuosikymmenen. Rikkaat harmoniat...
Tuotenumero 1088431Toimitettavissa noin 5-7 arkipäivässä
€139,00Osta -
Marshall MG10G Combo
10 Wattia täyttä Marshall -soundia. Treenaa soudista tinkimättä, myös kuulokkeilla. Linjasisääntulon kautta...
Tuotenumero 1055459Lähetettävissä: Heti Myymälässä
€77,00Osta -
Marshall SC112 1x12" Cabinet
The classic rock tone that put British music on the map is back. Designed to be united with the Studio Classic...
Tuotenumero 1057243Toimitettavissa noin 5-7 arkipäivässä
€493,00Osta -
Marshall ST20H Head
Rakennettu Isossa-Britanniassa ja inspiroitunut ensimmäisestä vahvistimestamme. Studio JTM Head on yhtä...
Tuotenumero 1086107Lähetettävissä: Heti Myymälässä
€859,00Osta -
Marshall 1960A
1960A, maailman eniten käytetty 4x12" ylä-kaappi! Konserttilavoilta tuttu Marshall-seinä rakentuu 1960A- ja...
Tuotenumero 1001098Lähetettävissä: Heti Myymälässä
€699,00Osta







