Ernie Ball (1930-2004) tunnetaan nykyisin yhtenä vallankumouksellisimmista kitaratarvikkeiden tuottajista. Sherwood Roland Ball, kuten hänen varsinainen nimensä kuului, aloitti radio- ja tv-muusikkona USA:ssa. Hän havaitsi pian, että järkevistä ja toimivista kitaratarvikkeista oli huutava pula. Ernie Ball avasi 60-luvulla ensimmäisen pelkästään kitaroihin erikoistuneen liikkeen USA:ssa. Sen myötä hän otti elämäntehtäväkseen kitarankielet, joita tuohon aikaan oli tarjolla vain vähäinen valikoima eri paksuuksina ja monilla soittajilla oli vaikeuksia löytää itselleen sopiva yhdistelmä. Ernie Ball sai erään kielitehtaan tekemään itselleen erikoissettiä, jossa tuli mukana ylimääräiset ohuimmat varakielet, joita hän sitten myi muusikkoasiakkailleen. Tieto levisi ja maine kasvoi. Nykyisin yhtiö on yksi maailman johtavista kielitehtaista, jota johtaa hänen poikansa Sterling Ball, valmistaen kaikkien kitaristien tuntemia ja arvostamia tuotteita.
Tuoteperheet Ernie Ball
Kaikki tuotteet Ernie Ball
-
Ernie Ball 5437 Golden Tapestry
Instrumenttihihna, nahkaiset päät, jacquard-kudottu kuvio, säädettävä 104 cm – 183 cm
Tuotenumero 1094776Toimitettavissa noin 5-7 arkipäivässä
€29,00Osta -
Ernie Ball 5628 Golden Garden Strap
Tyylikäs hihna, jossa on brodeeratut nahkapäät kestävällä mutta miellyttävällä polypropeeninauhalla.
Tuotenumero 1091650Toimitettavissa noin 5-7 arkipäivässä
€32,00Osta -
Ernie Ball EB-6110 40th Anniversary Volume Pedal
40th Anniversary Volume Pedal
Tuotenumero 1055775Toimitettavissa noin 5-7 arkipäivässä
€140,00Osta -
Ernie Ball EB-6387, Flat Patch Cable White, Multipack
Pack including 10pc of the most common lengths needed for your pedal board.
Tuotenumero 1075466Lähetettävissä: 1-2 arkipäivässä Myymälässä
€79,00Osta -
Ernie Ball-6410 Stereo (TRS) Patch Cable, 60cm
Flat Patch Cable 60 cm with TRS Connectors
Tuotenumero 1077751Lähetettävissä: 1-2 arkipäivässä Myymälässä
€20,10Osta -
Ernie Ball 6422 Headphone Extension Cable
Erittäin laadukas kuulokejatkojohto. 3m.
Tuotenumero 1082461Lähetettävissä: 1-2 arkipäivässä Myymälässä
€27,00Osta -
Ernie Ball EB-9202 Prodigy Pick WH-1s, 6PK
6 kpl laatuplektroja.
Tuotenumero 1056617Lähetettävissä: 1-2 arkipäivässä Myymälässä
€13,10Osta -
EB-9225 Glow Pick Medium (12-pack)
12-pack hehkuvärjätty plektra Medium
Tuotenumero 1051887Toimitettavissa noin 5-7 arkipäivässä
€6,80Osta -
EB-9226 Glow Pick Heavy (12-pack)
12-pack hehkuvärjätty plektra Heavy
Tuotenumero 1051888Lähetettävissä: 1-2 arkipäivässä Myymälässä
€6,80Osta -
Ernie Ball 9630 Soundhole Cover Small
Soundhole cover that helps to reduce the risk of feedback, suitable for instruments with smaller soundhole,...
Tuotenumero 1093185Toimitettavissa noin 5-7 arkipäivässä
€11,90Osta -
Ernie Ball 9635 Tim Henson Signature Bundle
Tim Henson Bundle, joka sisältää kielet sähkökitaralle ja klassiselle kitaralle, sekä Fret Wrapin ja...
Tuotenumero 1090193Toimitettavissa noin 5-7 arkipäivässä
€89,00Osta -
Ernie Ball EB-2220 Power Slinky 12-Pack
12-kielisettiä tarjoushintaan, Power Slinky 11-48
Tuotenumero 1051584Lähetettävissä: 1-2 arkipäivässä Myymälässä
€76,00Osta -
Ernie Ball EB-2221 Regular Slinky 12-Pack
12-kielisettiä tarjoushintaan, Regular Slinky 10-46
Tuotenumero 1051581Tilapäisesti loppu
€76,00Osta -
Ernie Ball 5361 Western Rose
Tyylikäs hihna, jossa on brodeeratut nahkapäät kestävällä mutta miellyttävällä polypropeeninauhalla.
Tuotenumero 1081732Lähetettävissä: 1-2 arkipäivässä Myymälässä
€32,00Osta -
Ernie Ball EB-1334 -6kpl
6 kpl punottua .034 banjon irtokietä.
Tuotenumero 1034060Tilapäisesti loppu
€13,20Osta -
Ernie Ball EB-1422 -6kpl
6 kpl akustisen irtokieltä
Tuotenumero 10001262026-01-09
€12,10Osta -
Ernie Ball EB-1424 -6kpl
6 kpl akustisen irtokieltä
Tuotenumero 1000127Toimitettavissa noin 5-7 arkipäivässä
€12,10Osta -
Ernie Ball EB-1426 -6kpl
6 kpl akustisen irtokieltä
Tuotenumero 1000128Tilapäisesti loppu
€12,10Osta -
Ernie Ball EB-1428 -6kpl
6 kpl akustisen irtokieltä
Tuotenumero 10001292026-01-09
€12,10Osta -
Ernie Ball EB-1430 -6kpl
6 kpl akustisen irtokieltä
Tuotenumero 1000130Toimitettavissa noin 5-7 arkipäivässä
€12,10Osta -
Ernie Ball EB-1432 -6kpl
6 kpl akustisen irtokieltä
Tuotenumero 1000131Lähetettävissä: 1-2 arkipäivässä Myymälässä
€14,20Osta -
Ernie Ball EB-1434 -6kpl
6 kpl akustisen irtokieltä
Tuotenumero 1000132Lähetettävissä: 1-2 arkipäivässä Myymälässä
€14,20Osta -
Ernie Ball EB-1436 -6kpl
6 kpl akustisen irtokieltä
Tuotenumero 1000133Lähetettävissä: 1-2 arkipäivässä Myymälässä
€14,20Osta -
Ernie Ball EB-1438 -6kpl
6 kpl akustisen irtokieltä
Tuotenumero 1000134Lähetettävissä: 1-2 arkipäivässä Myymälässä
€14,20Osta


























