Ernie Ball (1930-2004) tunnetaan nykyisin yhtenä vallankumouksellisimmista kitaratarvikkeiden tuottajista. Sherwood Roland Ball, kuten hänen varsinainen nimensä kuului, aloitti radio- ja tv-muusikkona USA:ssa. Hän havaitsi pian, että järkevistä ja toimivista kitaratarvikkeista oli huutava pula. Ernie Ball avasi 60-luvulla ensimmäisen pelkästään kitaroihin erikoistuneen liikkeen USA:ssa. Sen myötä hän otti elämäntehtäväkseen kitarankielet, joita tuohon aikaan oli tarjolla vain vähäinen valikoima eri paksuuksina ja monilla soittajilla oli vaikeuksia löytää itselleen sopiva yhdistelmä. Ernie Ball sai erään kielitehtaan tekemään itselleen erikoissettiä, jossa tuli mukana ylimääräiset ohuimmat varakielet, joita hän sitten myi muusikkoasiakkailleen. Tieto levisi ja maine kasvoi. Nykyisin yhtiö on yksi maailman johtavista kielitehtaista, jota johtaa hänen poikansa Sterling Ball, valmistaen kaikkien kitaristien tuntemia ja arvostamia tuotteita.
Tuoteperheet Ernie Ball
Kaikki tuotteet Ernie Ball
-
Ernie Ball 2018 Paradigm Primo Slinky
Paradigm Primo Slinky. 9.5-44.
Tuotenumero 1081960Toimitettavissa noin 5-7 arkipäivässä
€22,30Osta -
Ernie Ball 2086 Paradigm 80/20 Bronze Medium Light
Paradigm 80/20. Clarity tone all over the range with a tone that last.
Tuotenumero 1051869Lähetettävissä: 1-2 arkipäivässä Myymälässä
€22,30Osta -
Ernie Ball 2088 Paradigm 80/20 Bronze Light
Paradigm 80/20. Clarity tone all over the range with a tone that last.
Tuotenumero 1051870Toimitettavissa noin 5-7 arkipäivässä
€22,30Osta -
Ernie Ball 2090 Paradigm 80/20 Extra Light
Paradigm 80/20. Clarity tone all over the range with a tone that last.
Tuotenumero 1051871Toimitettavissa noin 5-7 arkipäivässä
€22,30Osta -
Ernie Ball 2249 Stainless Steel Extra Slinky
Stainless Steel Extra Slinky with a clear bright tone 8-38
Tuotenumero 1000211Toimitettavissa noin 5-7 arkipäivässä
€9,00Osta -
Ernie Ball 2620 7-String Power Slinky Nickel
7-kielisen Power Slinky. 11-58.
Tuotenumero 1061429Lähetettävissä: 1-2 arkipäivässä Myymälässä
€11,00Osta -
Ernie Ball 2737 5-String Cobalt Super Slinky Bass
Basson kielet kobolttiytimellä. Enemmän ulostuloa ja käyttöikää. 45-125
Tuotenumero 1081953Lähetettävissä: 1-2 arkipäivässä Myymälässä
€49,60Osta -
Ernie Ball 2802 Flatwound Stainless Steel Bass 55-110
Flatwound Firm, klassikko flatwound-setti. 55-110
Tuotenumero 1000219Lähetettävissä: 1-2 arkipäivässä Myymälässä
€56,00Osta -
Ernie Ball 2812 Flatwound Cobalt Bass 50-105
Flatwound Slinky tuntuu hiotulta mutta kuulostaa punotulta setiltä. 50-105
Tuotenumero 1046732Toimitettavissa noin 5-7 arkipäivässä
€53,00Osta -
Ernie Ball 2814 Flatwound Cobalt Bass 45-100
Flatwound Slinky tuntuu hiotulta mutta kuulostaa punotulta setiltä. 45-100
Tuotenumero 1046728Lähetettävissä: 1-2 arkipäivässä Myymälässä
€49,00Osta -
Ernie Ball 2815 Flatwound Cobalt Bass 40-95
Flatwound Slinky tuntuu hiotulta mutta kuulostaa punotulta setiltä. 40-95
Tuotenumero 1046729Lähetettävissä: 1-2 arkipäivässä Myymälässä
€49,00Osta -
Ernie Ball 2922 M-Steel Hybrid Slinky
M-Steel Hybrid Slinky Extra High Output and a longer Life Span 9-46
Tuotenumero 1043176Lähetettävissä: 1-2 arkipäivässä Myymälässä
€18,20Osta -
Ernie Ball 3551 Earthwood PSB Rock & Blues 3-pack
Earthwood Phosphor Bronze Rock & Blues Valuepack with 3 sets.
Tuotenumero 1078886Toimitettavissa noin 5-7 arkipäivässä
€30,30Osta -
Ernie Ball EB-4091 Royal Bloom Strap
Polypropeenihna nyt tyylikkäästi kuvioituna. Hihnan päät nahkaa, pituus säädettävissä 104cm - 182cm.
Tuotenumero 1065543Toimitettavissa noin 5-7 arkipäivässä
€29,40Osta -
Ernie Ball EB-4145 Neoprene Polystrap, Regular
Pehmeä ja joustava hihna, joka kiinnittyy kitaran/bassokitaran hihnatappeihin.
Tuotenumero 1066347Toimitettavissa noin 5-7 arkipäivässä
€36,40Osta -
Ernie Ball Neoprene Poly Strap
Pehmeä & joustava. Tämä hihna mahdollistaa miellyttävän soiton tunnista toiseen.
Tuotenumero 1065932Lähetettävissä: 1-2 arkipäivässä Myymälässä
€39,50Osta -
Ernie Ball 4859 Classic Eagle T-Shirt X-Large
T-paita polyesteria ja puuvillaa, X-large
Tuotenumero 1085277Tilapäisesti loppu
€35,40Osta -
Ernie Ball 4862 Rock On Pocket T-Shirt, Medium
T-paita puuvillaa, medium
Tuotenumero 1085269Toimitettavissa noin 5-7 arkipäivässä
€35,40Osta -
Ernie Ball EB-5331 Purple Bird Lupin Strap
Polypropeenihna nyt tyylikkäästi kuvioituna. Hihnan päät nahkaa, pituus säädettävissä 104cm - 182cm.
Tuotenumero 1073790Tilapäisesti loppu
€27,00Osta -
Ernie Ball 5339 Primal Red, Jacquard Strap
Tyylikäs hihna, jossa on brodeeratut nahkapäät kestävällä mutta miellyttävällä polypropeeninauhalla.
Tuotenumero 1077744Lähetettävissä: 1-2 arkipäivässä Myymälässä
€35,00Osta -
Ernie Ball 5349 PolyPro Guitar Strap Teal with White Leather Ends
Supersuosittu PolyPro-hihna
Tuotenumero 1078890Toimitettavissa noin 5-7 arkipäivässä
€12,00Osta -
Ernie Ball 5353 Poly Guitar Strap Orange with Black Leather Ends
Supersuosittu PolyPro-hihna
Tuotenumero 1078892Toimitettavissa noin 5-7 arkipäivässä
€12,00Osta -
Ernie Ball 5355 PolyPro Guitar Strap Raspberry Red with Black Leather Ends
Ernie Ball's best selling Polypro strap, Raspberry
Tuotenumero 1078884Toimitettavissa noin 5-7 arkipäivässä
€12,00Osta -
Ernie Ball 5369 Crimson Royal Bloom
Polypropeenihna nyt tyylikkäästi kuvioituna. Hihnan päät nahkaa, pituus säädettävissä 104cm - 180cm.
Tuotenumero 1084788Lähetettävissä: 1-2 arkipäivässä Myymälässä
€32,00€20,00Osta


























